Uutiset

25.10.2020Pyhäinpäivän iltakirkotLue lisää »24.9.2020Kirkkovaltuuston päätöksiäLue lisää »19.8.20201. luokkalaisten siunausLue lisää »

Facebook

Seurakunnan facebook-sivuilta löytyy videoina Sanavartti - hartauksia kirkosta.

Saarna - ajatuksia

Sunnuntai 10.5.2020 - Markku Hulkko


Saarnan ajatuksia 10.5.2020

Päivän kirjeteksti on Roomalaiskirjeestä.

”Te ette elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu

teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. Jos Kristus on

teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää,

koska teidät on tehty vanhurskaiksi. Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka

herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä

eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla.”

Kirje käsittelee ristiriitaa, että kristitty on yhtäaikaisesti sekä hyvä että paha. Jumalan

Hengessä kristitty toimii oikein. Toisaalta olemme syvällä tavalla väärässä, sekä toimimme

väärin.

Tilanne on ristiriitainen, vaikea.

Hebrealaiskirjeessä kirjoitetaan:

”[…] pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.”

On selvää Raamatun pohjalta, että kristitty on kamppailun alla. Ehkä heikosti, ehkä pienin

askelin, mutta kuitenkin todellisesti kristitty pyrkii puhdistamaan tiensä suoraksi ja

tasaiseksi.

Tämä on kuitenkin hyvin osittaista. Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa (lyhennän

tekstiä hieman):

”Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. […] kaikki […] ovat synnin

vallassa. Onhan kirjoitettu: -- Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään

ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa.”

Tässä kohtaa on lainaus Daavidilta sekä Paavalin selitys Daavidin sanoihin. Sisältö on

kohtuullisen selkeä. Kaikki ovat langenneita.

Johannes, rakkauden apostoli, kirjoittaa 1. kirjeessään:

”Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä (Jumalasta) valehtelijan

eikä hänen sanansa ole meissä.”

Johannes näki selvästi, että ihminen on paha. Johannes oli rakkauden apostoli, mutta tästä

huolimatta tunnusti, ettei hänellä ollut rakkautta. Samalla Johannes kuvaa kaikkien muiden

tilanteen.

Vanhassa Testamentissa on opetus:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.”

Lisäksi opetetaan:

”[…] rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

On selvää, että emme rakasta Jumalaa yli kaiken. On yhtä selvää, että emme aina rakasta

lähimmäistä. Näiden kriteerien alla jokainen on väärässä. Näiden käskyjen hylkäämisen

vuoksi hylätään joskus hyvä elämä.

Toisaalta on syytä ajatella myönteisesti. Kaikki ihmiset toimivat jossain määrin

hyvin. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä, että Jumalan Lain vaatimukset ovat

kirjoitettuja kaikkien sydämeen. Jokainen tietää, mikä on oikein ja jopa toimii oikein.

Lisäksi päivän tekstissä Paavali kirjoittaa, että Jumalan Henki, joka on kristityn sydämessä,

ohjaa kristittyä ihmistä oikeaan. On monta syytä ajatella, että ihmisen tilanne ei ole

mahdoton.

Kuitenkin pelastuksen suhteen tekomme eivät riitä. Ihmisen toivo on armo, ei oma

hyvyys. Ihmisen hyvyyden suhteen Daavid kirjoittaa Psalmissa:

Kaikki ovat luopuneet hänestä (Jumalasta) -- kelvottomia kaikki tyynni. Ei ole

ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään.”

Tämä on raskas väite. Mitä tulee ihmisen tekoihin ja ihmisen elämään, kaikki ovat ilman

hyvyyttä, joka kelpaa Jumalalle. Täytyy siis olla jokin toinen vastaus ihmisen kohdalla, kuin

hyvä elämä. Vastaus on Jumalan anteeksianto.

Paavali kirjoittaa:

”Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee

jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.

Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo

vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta: -- Autuaita ne, joiden pahat teot on

annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue

viaksi hänen syntiään.”

Ihmisen sisällä on siis ristiriita. On hyvyys ja pahuus. On oikea ja väärä. Ja Jumala

tahtoo täydellistä puhtautta. Ihminen ei voi päästä irti ristiriidastaan, ei väärästä tiestään, ei

pahoista teoistaan. Ehkä joku on pystynyt luopumaan osittain rikkomuksista.

Mutta tämä on rajallista. Luther kirjoittaa, että ihmisellä on ensin lihan kiusaukset.

Tämän jälkeen mammonan kiusaukset. Viimeiseksi tulee omavanhurskaus, valkea perkele.

Eli vaikka ihminen ei lankeaisi törkeästi muuten, on vaarana, että ihmisestä tulee

omahyväinen. Tämä johtaa nöyryydellä ylpeilemiseen. Aina ihminen ajautuu umpikujaan

hyvyytensä kanssa. Ei ole mahdollista luopua täysin vääristä asioista.

Siksi Paavali näkee, että ainoa ratkaisu on Daavidin sanoma ratkaisu:

”Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty

pois.”

On mahdollista miettiä, koskeeko tämä minua. On mahdollista epäillä, että itse on

liian hankala ja paha, jotta armo riittäisi. Silloin on hyvä miettiä millainen mies oli Daavid

ja millainen mies oli Paavali.

Paavali osallistui kristityn murhaan. Daavid puolestaan otti toisen miehen vaimon,

sekä murhautti tämän naisen miehen. Paavali ja Daavid olivat äärimmäisiä syntisiä. He

olivat osallisia murhista sekä Daavid oli tehnyt samassa yhteydessä aviorikoksen. He

luottivat tästä huolimatta lopulta Jumalan armoon. On ehkä parempi sanoa, että juuri tästä

syystä, koska he olivat syvästi syntisiä, heille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin luottaa

Jumalan armoon.

Heistä toisaalta tuli hyviä ja he olivat olleet hyviä. Mutta heillä oli yönsä, jolloin he

lankesivat kauas Jumalan tahdosta. Raamatun mukaan Jumalan armo kuitenkin koski myös

heitä.

Mikäli Jumalan armo riitti Paavalille ja Daavidille, riittää Jumalan armo kenelle

tahansa, joka kokee langenneensa.

Jumalan armo koskee kaikkia.

Sen saa uskoa.

Tämän pandemian aikana joku voi miettiä, mikä on oma vastuu lähimmäisestä.

Ihmisellä on todellinen vastuu toisista ihmisistä. Voi tuntua, että vastuu on liian suurikin.

Jaakobin kirjeessä kirjoitetaan:

Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot?

Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita

ja jokapäiväistä ravintoa,niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää

itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen

tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.”

Tämä Jaakobin opetus on vahva. Se merkitsee sitä, että jos todella olemme kristittyjä, tulisi

meidän auttaa lähimmäisiämme. Usko kutsuu ja velvoittaa meitä kamppailuun toisten

ihmisten puolesta.

Tämä voi toisaalta tuntua liian raskaalta opetukselta. Voimamme on hyvin rajallinen

ja tahtomme voi olla heikko. Kuitenkin on myös hyvä muistaa, että heikkokin usko on

riittävä ja pienikin työ lähimmäisen hyväksi on arvokasta.

Usko näkyy teoissa. Jos aidosti rakastamme lähimmäistä, kuten Kristus opettaa,

voimme ainakin hieman olla avuksi toisille ihmisille. Tämä pyrkimys toimia oikein voi

lähteä ainoastaan armosta käsin. Armahdettu ihminen jaksaa toimia oikein, koska hänellä ei

ole pelkoa omasta heikkoudesta.

On hyvä muistaa:

Mikäli Jumalan armo riitti Paavalille ja Daavidille, riittää Jumalan armo kenelle

tahansa, joka kokee langenneensa.

Jumalan armo koskee kaikkia.

Sen saa uskoa.

Siitä armosta liikkeelle lähtien voimme omalla rajallisella voimallamme auttaa toisia

ihmisiä – myös nykyisen pandemian aikana.

Se ei voi olla väärin.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini