Saarna-ajatuksia 1. sunnuntai pääsiäisestäSunnuntai 19.4.2020 - Riitta Valtokari Saarna-ajatuksia 1. sunnuntai pääsiäisestä Joh. 21: 3-8. Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.
Oli tartuttava entiseen. Kalastaminen oli sitä, mitä osattiin. Siitä oli tullut elanto aiemmin. Ehkä kaikki jatkuisi siitä, mihin se jäi. Tavalliseen jokapäiväiseen elämään. Takana olivat ajat Jeesuksen seurassa. Muutkin totesivat, että tulevat mukaan. Silloin kun mieli myllertää. Kun kysymyksiä on liikaa ja vastauksia liian vähän, tukeutuminen tuttuun rutiiniin tuo turvallisuutta. On jotakin. On entinen. Jeesuksen kanssa vietetyt vuodet olivat loppuneet valtavaan pettymykseen. Miten pettymyksestä voi selvitä? Toive Messiaasta oli täyttynyt. Pietari oli antanut Jeesukselle tunnustuksen: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika. ”Ja sitten. Kärsimys. Häpeällinen kuolema. Valtava pettymys ja suru. Hämmentävä tyhjä hauta. Epätietoisuus siitä mitä oli tapahtunut. Missä Jeesuksen ruumis oli? Turhan kalareissun jälkeen koitti uusi aamu. Ei saalista. Ei syötävää. Epäonnistumisia oli paljon. Nyt vielä tämänkin. Eikö heiltä onnistu enää mikään? He olivat lähteneet Jeesuksen seuraan suurin toivein. Muuttuisiko kaikki? Mutta edessä oli pettymys. Kaikki romahti. He olivat lähteneet kalaan myös toivein saaliista. Sitä ei tullut. ”Kuulkaa; miehet!” Huuto rannalta pysäytti heidät. Sitä seurasi uudet ohjeet verkon heittämisestä. Ne heitettiin. Kalaa tuli. Paljon. Suuresta saalista seurasi suuria ajatuksia. Se on Herra! Tyhjä hauta myllersi mielessä. Oliko sittenkin niin, että Herra voisi olla kanssamme! Kohta oltiin yhteisellä aterialla hiilloksen ääressä. Kalaa ja leipää. Ylösnousseen seurassa.
|