Saarna-ajatuksia 1. sunnuntai pääsiäisestä

Joh. 21: 3-8.

 Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.
    Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää.

Oli tartuttava entiseen. Kalastaminen oli sitä, mitä osattiin. Siitä oli tullut elanto aiemmin. Ehkä kaikki jatkuisi siitä, mihin se jäi. Tavalliseen jokapäiväiseen elämään. Takana olivat ajat Jeesuksen seurassa. Muutkin totesivat, että tulevat mukaan. Silloin kun mieli myllertää. Kun kysymyksiä on liikaa ja vastauksia liian vähän, tukeutuminen tuttuun rutiiniin tuo turvallisuutta. On jotakin.  On entinen.  Jeesuksen kanssa vietetyt vuodet olivat loppuneet valtavaan pettymykseen. Miten pettymyksestä voi selvitä? Toive Messiaasta oli täyttynyt. Pietari oli antanut Jeesukselle tunnustuksen: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika. ”Ja sitten. Kärsimys. Häpeällinen kuolema. Valtava pettymys ja suru. Hämmentävä tyhjä hauta. Epätietoisuus siitä mitä oli tapahtunut. Missä Jeesuksen ruumis oli?

Turhan kalareissun jälkeen koitti uusi aamu. Ei saalista. Ei syötävää. Epäonnistumisia oli paljon. Nyt vielä tämänkin. Eikö heiltä onnistu enää mikään? He olivat lähteneet Jeesuksen seuraan suurin toivein. Muuttuisiko kaikki? Mutta edessä oli pettymys. Kaikki romahti.  He olivat lähteneet kalaan myös toivein saaliista. Sitä ei tullut.

”Kuulkaa; miehet!” Huuto rannalta pysäytti heidät. Sitä seurasi uudet ohjeet verkon heittämisestä. Ne heitettiin. Kalaa tuli. Paljon. Suuresta saalista seurasi suuria ajatuksia. Se on Herra! Tyhjä hauta myllersi mielessä. Oliko sittenkin niin, että Herra voisi olla kanssamme!

Kohta oltiin yhteisellä aterialla hiilloksen ääressä. Kalaa ja leipää. Ylösnousseen seurassa.