Saarna-ajatuksia pääsiäiseenSunnuntai 12.4.2020 - Riitta Valtokari Saarna-ajatuksia pääsiäiseen Joh. 20: 1-6 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
Ja sitten taas juostiin. Takaisin haudalle. Maria, Pietari ja toinen opetuslapsi lähtivät juoksuun kohti hautaa. Kun on kysymyksessä suuri asia, sitä ei voi toimittaa rauhaisasti. Se vaatii kiiruhtamista. Sydän hakkaa, kädet hikoilevat, hengästyttää ja mielessä sinkoilee tuhat ja sata ajatusta. Saapuessaan haudalle Pietari menee sisään hautaan. Painoiko Jeesuksen kieltäminen hänen mieltään? Ruumista he eivät löytäneet. Haudassa oli vain jäljet ruumiista. Käärinliinat. Jeesus oli poissa. Mutta hänen hautavaatteensa olivat niillä sijoillaan, johon Herra oli laskettu. Ne makasivat paikallaan. Jeesus ei. Ylösnousemusihme oli juossut ennen heitä. Juoksijoita tuona aamuna riitti. Aivan ensimmäinen juoksuvuoro. Kenen se oli? Jumalan. Mitään ei voi tapahtua, ellei Jumala itse tee ensimmäistä siirtoa. Ensimmäistä juoksua. Ensimmäistä toimintaa. Se on aina Jumalan. Me emme voi synnyttää mitään hengellistä itsessämme. Minkäänlaista uskoa meissä ei synny ja elä, ellei Jumala ole ensin saapunut paikalle. Hän käy edellä. Meidän sydämeemme, jotta siellä syntyisi ylösnousemususko. Herra elää!
|