Uutiset

25.10.2020Pyhäinpäivän iltakirkotLue lisää »24.9.2020Kirkkovaltuuston päätöksiäLue lisää »19.8.20201. luokkalaisten siunausLue lisää »

Facebook

Seurakunnan facebook-sivuilta löytyy videoina Sanavartti - hartauksia kirkosta.

Saarna-ajatuksia 2. sunnuntai helluntaista

Sunnuntai 14.6.2020 - Riitta Valtokari

Saarna-ajatuksia 2. sunnuntai helluntaista

Matt. 13:44-46.
    ”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon.
    Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen.”

                        Mikä on suurin aarteesi? Veikkaan, että useimmat meistä ajattelevat meille rakkaita ihmisiä. He ovatkin sitä. Suuri aarre. Jumalan lahja.  Elämän ilo ja rikkaus. Ihmissuhteet ja rakkaus ihmisten välillä on tätä elämää varten. Elämä täällä katoaa ajallaan. Mikä on sitten katoamaton, ikuisesti pysyvä aarre? Sellainen, joka on tätä elämää sekä tulevaa varten.

Jeesus kertoo taivasten valtakunnasta kertomusten avulla. Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre tai kun kallisarvoinen helmi. Mies teki peltotöitään ja yllättäen hänen eteensä tuli maasta aarre. Tämä mies ei tietoisesti ollut aarteen etsijä. Yhtäkkiä häneen eteensä vain nousi pellossa oleva aarre.  Mies osoitti varsinaista kylmähermoisuutta kätkiessään aarteen takaisin odottamaan.

Sitten oli myös kauppias, joka hyvin tietoisesti etsi kauniita helmiä. Löytäessään todellisen helmien helmen, hänkin osoitti kylmäpäisyyttä ja meni ja myi kaiken, jotta saisi sen itselleen. Yhteistä näille miehille oli se, että he molemmat myivät kaiken, panivat kaikkensa likoon, jotta saisivat omakseen sen mitä tavoittelivat.

Me olemme jokainen etsittyjä kallisarvoisia helmiä. Me olemme jokainen peltoon kätkettyjä aarteita. Aarre ja helmi löydettiin eri tavoin. Vertauskuvat kertovat Taivasten valtakunnan isännän, Jumalamme, suuresta rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Nuo molemmat, helmi ja aarre, olivat vain passiivisesti paikallaan. Kätkössä ja piilossa. Sieltä ne löydettiin. Löytäjä on valmis antamaan kaikkensa, jotta saisi itselleen nämä kallisarvoiset aarteet.

Löydetyt saivat aikaan ilon löytäjässään. Sinä ja minä, Jumalan aarteina ja helminä saamme Hänessä aikaiseksi ilon, kun hän meidät on löytänyt. Hän puhdistaa mullasta. Hän antaa helmen kasvaa simpukan sisässä ensin rauhassa omalla ajallaan.

Hän maksoi meistä kalliin hinnan niin kuin kauppias maksoi helmestä. Jumala on meidät kaksinkertaisesti omakseen saanut. Ensin hän loi meidät elämään, sitten hän vielä meidät osti Jeesuksen ristinkuolemalla omakseen.  Eteemme on tehty paljon. Se on aarre, joka kantaa ikuiseen elämään.

Kommentoi kirjoitusta.

Saarna ajatuksia

Sunnuntai 7.6.2020 - Markku Hulkko

7.6.2020 artikkeli

Päivän Vanhan Testamentin teksti on Saarnaajan kirjan 8. luvusta.

Kun koetin perehtyä viisauteen ja tutkistella sitä työtä, jota ihminen

maan päällä yötä päivää tekee saamatta untakaan silmiinsä, niin

havaitsin, ettei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja, sitä mitä

auringon alla tapahtuu; vaikka ihminen kuinka ponnistelee

yrittäessään ymmärtää, ei hän käsitä. Ja vaikka viisas väittäisikin

ymmärtävänsä, ei hän kuitenkaan ymmärrä.”

Salomo kirjoittaa Saarnaajan kirjassa:

”[…] niin havaitsin, ettei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja […].”

Salomo oli pyrkinyt etsimään viisautta, sekä Raamatun mukaan oli viisain

heistä, jotka ovat viisautta etsineet. Ihminen ei voi käsittää, mitä tapahtuu

auringon alla, eikä voi ymmärtää Jumalan tekoja. Salomo kirjoittaa:

”[…] vaikka viisas väittäisikin ymmärtävänsä, ei hän kuitenkaan

ymmärrä.”

Miten Salomo pystyi tietämään tämän? Hänen järkensä ja moraalinsa johtivat

hänet johtopäätökseen, ettei hän tajua, mitä tapahtuu maailmassa. Tämä

itsekritiikki oli itsessään viisasta.

Salomo lähestyy hyvin paljon kreikkalaisen antiikin filosofin Sokrateen

ajatuksia. Väitetään, että Sokrates sanoi:

”Tiedän, etten tiedä mitään.”

Tämä sanonta on ainakin laitettu Sokrateen suuhun, vaikka sen alkuperä

olisikin toisaalla.

Näin Salomon ja Sokrateen ajatukset sopivat toisiinsa. Kumpikin tulee

johtopäätökseen, että ihmisen on tunnustettava tietämättömyytensä.

Sananlaskujen kirjassa kirjoitetaan ihmisen ylpeydestä ja laiskuudesta:

”Laiska on mielestään viisaampi kuin seitsemän neuvokasta miestä.”

Taitaa olla, että jos on ahkerasti tutustunut asioihin, oma kyky näyttää

osittaiselta.

Sananlaskujen kirjan yleinen opetus on kohtuullisen johdonmukainen.

Ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, maailman järkeä. Jumala käsittää maailman,

tuntee itsensä. Jumalan ilmoituksen kautta ihminen voi osittain saavuttaa

tiedon. Tämä on lahja.

Viisaus tarkoittaa Kristuksen tuntemista, Hänen opetuksensa

ymmärtämistä. Kristus on Johanneksen evankeliumin mukaan Jumalan Sana.

Tämä sama ilmaisu, kreikan logos, tarkoittaa myös, että Kristus on Jumalan

Järki. Hänen kauttaan on mahdollista päästä yhteyteen Jumalan kanssa.

Kristus sanoo, että Hänen Viisautensa on suurempaa, kuin Salomon

viisaus. Salomo oli inhimillisesti ottaen viisain, mutta Kristus on Jumalana

inhimillisen ajattelun yläpuolella.

Tämä näkyy myös Viisauden määritelmässä. Sananlaskujen kirjan

mukaan viisaus ei ole älykkyyttä, vaikka Viisas on älykäs. Viisaus on

älykkyyttä, joka yhdistyy hyvyyteen. Hyvä ja älykäs on Viisas. Kristus oli

täydellisen hyvä ja älykäs. Näin Jumalan täydellisyys johtaa täydelliseen

Viisauteen.

Salomo tähän ei pystynyt. Hän oli rajallisen älykäs, sekä moraalisesti

lankesi pahoi. Tästä syystä Salomon viisaus oli osittaista.

On syytä uskoa, että Salomo kuitenkin oli armahdettu ihminen. Kristus

armahtaa ihmiset, jotka ymmärtävät rikkoneensa oikean.

Ihminen, jonka viisaus on hyvin rajallista, saa laupeuden. Ihmisen toivo ei

voi jäädä omaan viisauteen. Toivo on Jumalan Viisaus, Kristus. Tämä Jumalan

Viisaus on armossa.

Kaikki tiet siis vievät kristillisessä uskossa armoon.

Inhimillisen viisauden suhteen on järkevää myöntää:

”[…] niin havaitsin, ettei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja […].”

Onneksi Jumala käsittää ihmisen teot, armahtaa.

Tämä Jumalan Viisaus on osittain ihmiseltä peitettyä. Jobin kirja

käsittelee tätä. Job ei ymmärtänyt Jumalan järkeä, mutta Jumala ymmärsi Jobin

kapinan.

Pandemian aikana on mahdollista, että tehdään kysymyksiä, joita Job teki.

Miksi Jumala sallii epidemian? Miksi Jumala sallii kuoleman?

Job sai vastaukseksi vastaamattomuuden. Ehkä ihminen kerran Jumalan

luona ymmärtää, mistä maailmassa on kyse.

Jumalan Viisaus on ihmiselle salattua. Sen ymmärtämisen puutteen

keskellä on mahdollista luottaa Jumalan laupeuteen. Jumalan Sana, Kristus,

opettaa, että Jumala on armahtava.

Vaikka tämä luottamus on mahdoton, se on Kristuksen vastaus ihmiselle.

Kommentoi kirjoitusta.

Saarna ajatuksia

Sunnuntai 31.5.2020 - Markku Hulkko

31.5.2020 artikkeli

Päivän evankeliumiteksti on Johanneksen evankeliumin 14. luvussa.

Jeesus sanoi:

”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn

Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne

ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä

saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet,

sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.

En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän

aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja

tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen

Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan

minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni

rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen

hänelle itseni.”

Kristus sanoo:

”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.”

Saarnaajan kirjan lopussa on opetus:

”Tässä on lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu: pelkää (tai kunnioita)

Jumalaa ja pidä hänen käskynsä.”

Jumalan käskyjen pitäminen on velvollisuus.

Kristuksen opetus on suurempaa kuin Salomon opetus Saarnaajan

kirjassa. Salomo oli viisain ihmisistä. Mutta Kristus on Jumalan Viisaus,

Jumala. Näin Kristuksen käskyt ovat puhtaampia, kuin mikä tahansa muu

opetus.

Kristuksen käskyjen ydin on rakkaus.

Jeesuksen opetus on vahva Vuorisaarnassa. Vuorisaarnan moraali on

täydellistä. Kristus haastaa ihmisen tutkimaan sisintä. Jumalan lain sisältö on

Jeesuksen mukaan rakkaudessa Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Tämä rakkaus

näyttää sen, onko ihmisellä rakkautta Kristukseen.

Mutta pystyykö joku noudattamaan Kristuksen käskyjä?

Evankeliumitekstinä oli jokunen viikko sitten kohta Raamatussa, jossa

Kristus kysyy Tiberiaanjärven rannalla Pietarilta kolmesti rakastaako Pietari

häntä. Sillä kolme kertaa oli Pietari kieltänyt Kristuksen ylipapin esipihalla. Oli

kolme kysymystä, koska oli ollut kolme kieltoa.

Millaisia nämä kiellot olivat?

Ensin Pietari kielsi Kristuksen suoraan, mutta ilman lisäyksiä. Sitten

Pietari vannoi kieltämisen lisäksi, ettei tunne Kristusta. Lopulta Pietari kiroten

vannoi, ettei ole Kristuksen kanssa missään yhteydessä. Miten Kristusta voi

enemmän kieltää, kuin kirota ja vannoa, ettei tunne Häntä? Voi siis sanoa, että

Pietarilla ei tässä tilanteessa ollut rakkautta lähimmäistä tai Jumalaa kohtaan. Ja

Pietari suree Tiberiaanjärven rannalla, koska muistaa mitä oli tehnyt kolmesti.

Pietarin surulla on myös toinen syy. ensin Kristus kysyy kreikan kielessä

kahdesti agapaoo-verbillä rakastaako Pietari. Tämä rakkaus on puhdasta

rakkautta – kuin Jumalan rakkautta. Mutta kolmannen kerran Kristus kysyy

Pietarilta fileoo-verbillä, joka on inhimillistä rakkautta, joka ei ole yhtä

puhdasta. Pietari ymmärtää, että Kristus tuntee hänen sydämensä. Hänen

sisimmästään ei löydy puhdasta rakkautta.

Tästä voi oppia, että ei ole mahdollista pitää Kristuksen käskyjä. Pietari ei

niitä pitänyt. Turvaksi jää armo. Kristus armahti Pietaria. Samoin Kristus

armahtaa muita. Armosta käsin on mahdollista pitää Kristuksen käskyjä. Vaikka

ihmisen rakkaus on osittaista, on Kristuksen rakkaus täydellistä. Hänen

rakkautensa kestää kuolemaan asti, ristille.

Toivoksi jää Jumalan laupeus, Kristuksen rakkaus.

Millaista käskyjen pitäminen sitten on?

Jumalan armon kanssa käskyjen kanssa eläminen on hyvä tie. Jeesus

sanoo:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä

annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua:

minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää

levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Oikea elämä on hyvä asia. Kristuksen seuraaminen on kevyttä, vaikka se on

raskasta vaikeuksien keskellä. Oikea tie on hyvä kulkea, vaikka se on kapea.

Raamatun mukaan oikean tien kulkija käy tasaista ja suoraa tietä. Lisäksi

Raamattu väittää, että oikealla tiellä on valo ja näin nähdään, minne kuljetaan.

Tämä siis on Jumalan Lain tie.

Suoralla ja tasaisella tiellä ihminen on Jumalan kanssa. Se on hyvä tie,

koska se on armon tie.

Missä Jumala on, siellä on myös armo.

Kommentoi kirjoitusta.

Saarna- ajatuksia

Sunnuntai 24.5.2020 - Markku Hulkko

24.5.2020  Saarna-ajatukisa

Päivän evankeliumi on Johanneksen evankeliumin 7. luvusta.

”Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla

äänellä: ’Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka

uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin

kuin kirjoituksissa sanotaan.’ Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen

uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei

vielä ollut kirkastettu.”

Päivän tekstissä Kristus puhuu Jumalan Valitulle Kansalle, juutalaisille.

Oli lehtimajajuhla. 3. Mooseksenkirjan mukaan lehtimajajuhlaa vietettiin sen

muistoksi, että Jumala vei Israelin pois Egyptistä.

Jeesus puhuu Hengestä, jonka Hän antaa seuraajilleen. Kristuksen

uskovat saavat lahjan, Jumalan läsnäolon elämässä. Tämä on salaisuus. Ihminen

pääsee osalliseksi Jumalan elämästä, koska Jumala on osallinen ihmisen

elämästä.

Tämä ihme on hyvin vaillinainen, koska ihminen pysyy syntisenä. Mutta

sikäli kun kristitty on oikealla teillä, on tämä oikea elämä on Jumalan lahjaa,

Jumalan asumista ihmisessä.

Myös kokemus armosta on Jumalan lahja. Ihminen itse ei ymmärrä uskoa.

Usko on jotain, joka tulee ihmisen ulkopuolelta.

Oli siis kyse oikeasta elämästä tai uskosta armoon, ovat molemmat

Jumalasta. Oikea elämä ja usko armoon ovat Jumalan työtä. Pyhä Henki antaa

ihmiselle oikean tien kuljettavaksi ja Pyhä Henki antaa ihmiselle uskon

Kristukseen.

Jeremian kirjassa kirjoitetaan uudesta elämästä, jonka ihminen saa uskon

kautta:

”Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin

kansan ja Juudan kansan kanssa. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se,

jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja

vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin

ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. Tämän liiton minä teen Israelin

kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän

sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän

Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista,

veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki,

pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan

anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään.”

On uusi liitto. Tämä liitto laittaa Jumalan Lain ihmisten sisimpään. Silloin

käsitetään, kuka on Jumala. Jumala antaa anteeksi ihmisten rikokset, eikä enää

muista heidän syntejään.

Tästä tilanteesta Kristus puhuu. On mielenkiintoista, että Kristus puhuu

”elävän veden virrasta”, joka on ihmisen sisällä. Jumala Laki, Toora, johdetaan

termistä yarah hebreassa. Yarah tarkoittaa muun muassa ”virrata kuin vesi”.

Jumalan Laki siis johdetaan hebrean sanasta, joka tarkoittaa virtavaa vettä. Nyt

Kristus opettaa, että ihmisen sisimässä virtaa elävä vesi. Onko tämä

samankaltaisuus sattumaa, vai puhuuko Kristus juuri siitä, että ihmisen

sisimpään kirjoitetaan Jumalan Laki?

Oli niin taikka oli näin, on selvää, että Kristuksen opetuksen mukaan

Hänen seuraajansa pyrkivät myös ymmärtämään Jumalan Lain.

Suurempaa kuin Jumalan Lain ymmärtäminen on ymmärtäminen, että

Jumala on armollinen. Jumalan Lain suhteen kaikki ovat rajojen rikkojia.

Teemme väärin. Jos joku ei tekisi väärin, hän ainakin sanoisi väärin. Jos joku ei

tekisi eikä sanoisi väärin – hän varmasti ajattelisi väärin. Jumalan Laki on

edessämme syytöksenä. Vaikka Laki on oikea, näemme Lain peilissä itsemme

Lain rikkojina.

Tästä johtuen Henki, jonka Kristus antaa, on armon Henki. Hän, Pyhä

Henki, on päivän tekstissä varsinaisesti elävä vesi, jonka varassa ihminen elää.

Jumalan armo pitää ihmisen elävänä. Jos armoa ei olisi, olisi epätoivo. Mutta

armon kanssa ihminen voi levätä.

Jeremian kirjassa kirjoitetaan:

Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän

syntejään.”

Tämä on mielenkiintoista. Miten Kaikkitietävä Jumala voi unohtaa? Hän, joka

ei koskaan menetä mitään mielestään, miten Hän voi unohtaa? Mutta

Täydellinen Jumala lupaa:

”[…] enkä enää muista heidän syntejään.”

Jumala ei muista armahdettujen syntejä. Täydellinen, Kaikkitietävä Jumala,

unohtaa armahdetun synnit. Eikä niitä enää ole. Ihminen, joka itse ei voi

unohtaa syntejään, saa armon.

Armo on Kristuksen ristissä. Enää ei ole syntiä. Enää ei ole rikkomusta.

Tämän uskon voi ihminen uskoa. Sen uskon voi saada Jumalan lahjana.

Se usko, kristillinen usko, on luottamusta armoon.

Kommentoi kirjoitusta.

Saarna - ajatuksia

Sunnuntai 17.5.2020 - Markku Hulkko

Saarna- ajatuksia

17.5.2020

Päivän evankeliumiteksti on Matteuksen evankeliumin 6. luvussa.

Jeesus opetti ja sanoi:

”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään

synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti:

he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja

rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa,

palkitsee sinut.

Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa

kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän

Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.

Rukoilkaa te siis näin:

- Isä meidän, joka olet taivaissa!

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon sinun tahtosi,

myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.

Ja anna meille velkamme anteeksi,

niin kuin mekin annamme anteeksi niille,

jotka ovat meille velassa.

Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,

vaan päästä meidät pahasta.”

Tässä Matteuksen kohdassa Kristus opettaa rukoilemaan Jumalaa salassa.

Tämä opetus on Kristuksen vuorisaarnasta, Kristuksen opetuksen ytimestä. Kristus

varoittaa tekopyhyydestä. Hän jopa opettaa rukoilemaan lukittujen ovien takana.

Tässä on varmasti jotain syvällisesti totta. Ihminen Jumalan kanssa, Jumala ihmisen

kanssa, ilman muita taka-ajatuksia.

Näin rukouksen tulee olla salattu puhe Ystävän kanssa.

Asiassa on toinenkin puoli.

Kun kokoonnumme yhteen, kuten Kristus kokoontui synagogaan, on rukous ja

Raamatun lukeminen julkista. Onko tässä sitten ristiriita Kristuksen opetuksen sisällä?

Sanoisin, että ei. On yksi asia esitellä teennäistä hurskautta saadakseen ihmisiltä kiitosta.

Toinen asia on puhua tuttavien kanssa siitä, mikä on totta ja oikein. Kristus itse julkisesti

opetti, myös julkisesti varmasti rukoili synagogassa. Tämä on uskon elämistä todeksi, uskon

tunnustamista julkisesti.

Kristus opettaa uskoon liittyen myös näin:

”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan

omakseni Isäni edessä taivaissa.”

Kristillisessä uskossa on myös avoin puoli. On olemassa rehellisyys Jumalan ja ihmisten

edessä. Tiettyinä hankalina aikoina esimerkiksi islamilaisissa maissa sekä kommunistivallan

alla voi olla niin, että kristitty ei voi tunnustaa julkisesti uskoaan. Mutta yleisenä sääntönä

on, että kristitty tunnustaa Kristuksen myös silloin, kun ihmisiä on läsnä. Tämä voi tapahtua

todistuksen, Raamatun luvun tai rukouksen kautta.

Näin emme toimi väärin, kun puhumme Jumalasta jumalanpalveluksessa. Olemme

avoimia suhteessa lähimmäisiin siinä, missä on toivomme. Toivomme on Kristuksessa,

emme sitä kiellä. Voimme sanoa avoimesti, mitä uskomme Raamatusta. Voimme myös

rukoilla toisten ihmisten puolesta avoimin mielin.

Tämä ei tarkoita, että emme myös rukoilisi salassa. Molemmat opetukset ovat

yhtäaikaisesti voimassa: uskon tunnustaminen sekä tekopyhyyden välttäminen. Näin on

totta, että kristityllä on jumalanpalveluksia ja kristityllä on salattu sisimmän puhe Jumalan

kanssa.

On siis mahdollista ymmärtää, että Kristus kritisoi ennenkaikkea tekopyhyyttä, kun

kieltää muiden edessä rukoilemisen. Tähän liittyen on mielenkiintoista, mitä kirjoitetaan

Saarnaajan kirjassa liittyen ihmisen hurskauteen. Kirjan 7. luvussa on seuraava lause (vapaa

käännös):

”Älä ole kovin vanhurskas äläkä tee itseäsi ylen viisaaksi: miksi tuhoaisit itsesi?”

Tässä on aika selkeä varoitus tiettyä ”jumalisuutta” kohtaan. Mikäli ihminen rakentaa oman

pyhyytensä sekä oman viisautensa, tilanne ei toimi. Omasta hyvyydestä ja omasta

viisaudesta näyttää tulevan Baabelin torni. Se romahtaa omaa mahdottomuuteensa ja

ihminen tuhoutuu hurskauteen ja viisauteen. Näin taisi myös melkein käydä Salomolle. Hän

oli hyvin viisas ja siksi tutki pahuutta. Ja Salomo lankesi pahoin.

Ehkä julkisen rukoilemisen ongelma on juuri tässä: suuri vanhurskaana oleminen ja

pyrkimys olla viisas. Varmasti tämä ongelma on korostuneena niillä, jotka joutuvat virkansa

puolesta rukoilemaan. Kuinka moni pappi tai saarnamies lankeaa tähän? Ovatko he ”kovin

vanhurskaita ja ylen viisaita” siten, että he tuhoavat paljon elämästään? No, Jumala sen

tietää, minä en sitä tiedä.

Mutta Salomon varoitus on mielenkiintoinen ja yllättävä:

”Älä ole kovin vanhurskas äläkä tee itseäsi ylen viisaaksi: miksi tuhoaisit itsesi?”

Ainakin on mahdollista tulkita tämä Saarnaajan kirjan kohta Kristuksen opetuksen

yhteydessä. Ihmisen tulisi rukoilla mielummin salassa, kuin omaa hurskauttaan ja

viisauttaan lisäten muiden silmien alla.

Mielenkiintoinen ongelma tämä on.

Mistä sitten voisi löytyä ongelmaton rukous?

Kristus opettaa rukouksen sisältöä päivän evankeliumissa. Kreikkalaisissa

käsikirjoituksissa Isä meidän–rukous on tässä kohdassa täydellisessä muodossa. Niissä

Kristuksen opetus loppuu tuttuihin sanoihin:

” […] sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.”

En näe estettä sille, että ajattelisimme Kristuksen opettaneen koko Isä meidän–rukouksen

Matteuksen evankeliumissa, vaikka eräissä käsikirjoituksissa loppuosa ei ole läsnä.

Mitä Kristus opettaa Isä meidän–rukouksessa?

Jos käydään rukousta lyhyesti läpi, seuraavat näyttävät olevan tärkeimmät sisällöt:

Jumala on Isä. Tämä on lohdullinen opetus.

Jumalan nimi on pyhä kristittyjen joukossa. Tämä tarkoittaa Jumalan nimeä JAHVE,

joka oli pyhä juutalaisille. Lisäksi Jeesuksen nimi on suomeksi käännettynä JAHVE

pelastaa. Joten Kristuksen nimi on myös pyhä. Kristuksesta ja Taivaallisesta Isästä tulee

opettaa oikein, jotta emme loukkaisi Jumalan Nimeä. Näin Luther opettaa.

Isä Meidän–rukouksessa rukoillaan myös, että Jumalan Valtakunta tulisi

keskellemme. Kristus opettaa, että Jumalan Valtakunta on ”sisäisesti meissä tai meidän

keskellämme”. Tämä on salaisuus Tätä salaisuutta pyydämme luoksemme.

Pyydetään myös Jumalan tahdon toteutumista maan päällä.

Kreikan kielen mukaan rukoilemme myös ”välttämätöntä leipää” – tämä käännetään

jokapäiväiseksi leiväksi.

Rukoilemme myös, että saamme velkamme (eli syntimme) anteeksi, samoin kuten

annamme toisten rikkeet (synnit) heille anteeksi.

Viimeiseksi Kristus opettaa rukoilemaan, että emme joutuisi kiusaukseen, vaan

pääsisimme pahasta. Paha voi tarkoittaa yleisesti pahuutta tai siihen voi sisältyä pääseminen

perkeleen vallasta. Nämä merkitykset voivat olla yhtäaikaisesti tässä ilmauksessa, mutta

tärkeintä on pyyntö, että emme joutuisi pahan valtaan.

Kaikki tässä rukouksessa kertoo siitä, että rukous kohdistuu Jumalaan ja Jumalan

tahtoon. Rukous on Jumalan tahtoon suostumista.

Jos emme kuitenkaan tiedä, miten rukoilisimme – Kristus on antanut meille Sanat.

Tämä on lahja. Omat sanat jäävät kesken, omat sanat voivat olla vääriä. Isä meidän–rukous

on Kristuksen antamana rukous. Emme voi rukoilla väärin – Sanojen kannalta – mikäli

rukoilemme, kuten Kristus on opettanut. Toinen asia on rukoilla siinä Hengessä, joka on

Kristuksen Henki. Tässä Jumala itse on luvannut auttaa meitä. Salatulla tavalla kristitty voi

rukoilla Pyhässä Hengessä, oikealla tarkoituksella ja päämäärällä. Tilanne on siis hyvä.

Tiedämme, miten Jumalaa voi rukoilla.

Jos kuitenkin koemme, että rukouksen tapa on väärä, ei tule pelästyä tilannetta.

Sananlaskujen kirjassa kirjoitetaan:

”Kuka voi sanoa: "Olen puhdistanut sydämeni, kaikesta synnistä olen vapaa?”

Täysin puhdasta rukousta ei ole maan päällä. Ihminen saa luottaa Jumalan armoon myös

rukouksen kohdalla. Kun kokee osaamattomuutta, sisimmän kylmyyttä, saa luottaa Jumalan

armoon.

Ehkä juuri ihminen, joka kokee kykenemättömyyttä rukoukseen on Jumalan mielen

mukainen rukoilija. Saa jäädä Kristuksen armon varaan.

Armo riittää rukouksenkin suhteen.

Muuta toivoa ihmisellä ei taida olla.

Kommentoi kirjoitusta.

Saarna - ajatuksia

Sunnuntai 10.5.2020 - Markku Hulkko

Saarnan ajatuksia 10.5.2020

Päivän kirjeteksti on Roomalaiskirjeestä.

”Te ette elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu

teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. Jos Kristus on

teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää,

koska teidät on tehty vanhurskaiksi. Jos siis teissä asuu Jumalan Henki, hänen, joka

herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä

eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla.”

Kirje käsittelee ristiriitaa, että kristitty on yhtäaikaisesti sekä hyvä että paha. Jumalan

Hengessä kristitty toimii oikein. Toisaalta olemme syvällä tavalla väärässä, sekä toimimme

väärin.

Tilanne on ristiriitainen, vaikea.

Hebrealaiskirjeessä kirjoitetaan:

”[…] pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.”

On selvää Raamatun pohjalta, että kristitty on kamppailun alla. Ehkä heikosti, ehkä pienin

askelin, mutta kuitenkin todellisesti kristitty pyrkii puhdistamaan tiensä suoraksi ja

tasaiseksi.

Tämä on kuitenkin hyvin osittaista. Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa (lyhennän

tekstiä hieman):

”Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. […] kaikki […] ovat synnin

vallassa. Onhan kirjoitettu: -- Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään

ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa.”

Tässä kohtaa on lainaus Daavidilta sekä Paavalin selitys Daavidin sanoihin. Sisältö on

kohtuullisen selkeä. Kaikki ovat langenneita.

Johannes, rakkauden apostoli, kirjoittaa 1. kirjeessään:

”Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä (Jumalasta) valehtelijan

eikä hänen sanansa ole meissä.”

Johannes näki selvästi, että ihminen on paha. Johannes oli rakkauden apostoli, mutta tästä

huolimatta tunnusti, ettei hänellä ollut rakkautta. Samalla Johannes kuvaa kaikkien muiden

tilanteen.

Vanhassa Testamentissa on opetus:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.”

Lisäksi opetetaan:

”[…] rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

On selvää, että emme rakasta Jumalaa yli kaiken. On yhtä selvää, että emme aina rakasta

lähimmäistä. Näiden kriteerien alla jokainen on väärässä. Näiden käskyjen hylkäämisen

vuoksi hylätään joskus hyvä elämä.

Toisaalta on syytä ajatella myönteisesti. Kaikki ihmiset toimivat jossain määrin

hyvin. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä, että Jumalan Lain vaatimukset ovat

kirjoitettuja kaikkien sydämeen. Jokainen tietää, mikä on oikein ja jopa toimii oikein.

Lisäksi päivän tekstissä Paavali kirjoittaa, että Jumalan Henki, joka on kristityn sydämessä,

ohjaa kristittyä ihmistä oikeaan. On monta syytä ajatella, että ihmisen tilanne ei ole

mahdoton.

Kuitenkin pelastuksen suhteen tekomme eivät riitä. Ihmisen toivo on armo, ei oma

hyvyys. Ihmisen hyvyyden suhteen Daavid kirjoittaa Psalmissa:

Kaikki ovat luopuneet hänestä (Jumalasta) -- kelvottomia kaikki tyynni. Ei ole

ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään.”

Tämä on raskas väite. Mitä tulee ihmisen tekoihin ja ihmisen elämään, kaikki ovat ilman

hyvyyttä, joka kelpaa Jumalalle. Täytyy siis olla jokin toinen vastaus ihmisen kohdalla, kuin

hyvä elämä. Vastaus on Jumalan anteeksianto.

Paavali kirjoittaa:

”Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee

jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi.

Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo

vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta: -- Autuaita ne, joiden pahat teot on

annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue

viaksi hänen syntiään.”

Ihmisen sisällä on siis ristiriita. On hyvyys ja pahuus. On oikea ja väärä. Ja Jumala

tahtoo täydellistä puhtautta. Ihminen ei voi päästä irti ristiriidastaan, ei väärästä tiestään, ei

pahoista teoistaan. Ehkä joku on pystynyt luopumaan osittain rikkomuksista.

Mutta tämä on rajallista. Luther kirjoittaa, että ihmisellä on ensin lihan kiusaukset.

Tämän jälkeen mammonan kiusaukset. Viimeiseksi tulee omavanhurskaus, valkea perkele.

Eli vaikka ihminen ei lankeaisi törkeästi muuten, on vaarana, että ihmisestä tulee

omahyväinen. Tämä johtaa nöyryydellä ylpeilemiseen. Aina ihminen ajautuu umpikujaan

hyvyytensä kanssa. Ei ole mahdollista luopua täysin vääristä asioista.

Siksi Paavali näkee, että ainoa ratkaisu on Daavidin sanoma ratkaisu:

”Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty

pois.”

On mahdollista miettiä, koskeeko tämä minua. On mahdollista epäillä, että itse on

liian hankala ja paha, jotta armo riittäisi. Silloin on hyvä miettiä millainen mies oli Daavid

ja millainen mies oli Paavali.

Paavali osallistui kristityn murhaan. Daavid puolestaan otti toisen miehen vaimon,

sekä murhautti tämän naisen miehen. Paavali ja Daavid olivat äärimmäisiä syntisiä. He

olivat osallisia murhista sekä Daavid oli tehnyt samassa yhteydessä aviorikoksen. He

luottivat tästä huolimatta lopulta Jumalan armoon. On ehkä parempi sanoa, että juuri tästä

syystä, koska he olivat syvästi syntisiä, heille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin luottaa

Jumalan armoon.

Heistä toisaalta tuli hyviä ja he olivat olleet hyviä. Mutta heillä oli yönsä, jolloin he

lankesivat kauas Jumalan tahdosta. Raamatun mukaan Jumalan armo kuitenkin koski myös

heitä.

Mikäli Jumalan armo riitti Paavalille ja Daavidille, riittää Jumalan armo kenelle

tahansa, joka kokee langenneensa.

Jumalan armo koskee kaikkia.

Sen saa uskoa.

Tämän pandemian aikana joku voi miettiä, mikä on oma vastuu lähimmäisestä.

Ihmisellä on todellinen vastuu toisista ihmisistä. Voi tuntua, että vastuu on liian suurikin.

Jaakobin kirjeessä kirjoitetaan:

Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot?

Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita

ja jokapäiväistä ravintoa,niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää

itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen

tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.”

Tämä Jaakobin opetus on vahva. Se merkitsee sitä, että jos todella olemme kristittyjä, tulisi

meidän auttaa lähimmäisiämme. Usko kutsuu ja velvoittaa meitä kamppailuun toisten

ihmisten puolesta.

Tämä voi toisaalta tuntua liian raskaalta opetukselta. Voimamme on hyvin rajallinen

ja tahtomme voi olla heikko. Kuitenkin on myös hyvä muistaa, että heikkokin usko on

riittävä ja pienikin työ lähimmäisen hyväksi on arvokasta.

Usko näkyy teoissa. Jos aidosti rakastamme lähimmäistä, kuten Kristus opettaa,

voimme ainakin hieman olla avuksi toisille ihmisille. Tämä pyrkimys toimia oikein voi

lähteä ainoastaan armosta käsin. Armahdettu ihminen jaksaa toimia oikein, koska hänellä ei

ole pelkoa omasta heikkoudesta.

On hyvä muistaa:

Mikäli Jumalan armo riitti Paavalille ja Daavidille, riittää Jumalan armo kenelle

tahansa, joka kokee langenneensa.

Jumalan armo koskee kaikkia.

Sen saa uskoa.

Siitä armosta liikkeelle lähtien voimme omalla rajallisella voimallamme auttaa toisia

ihmisiä – myös nykyisen pandemian aikana.

Se ei voi olla väärin.

Kommentoi kirjoitusta.

Saarna - ajatuksia

Sunnuntai 3.5.2020 - Markku Hulkko

3.5.2020 Saarna-  ajatuksia

Päivän Vanhan Testamentin teksti on Jesajan kirjan 54. luvusta:

- Hetkeksi minä sinut jätin,

mutta suuressa rakkaudessani minä nyt haen sinut takaisin.

Vain tuokioksi, vihani vimmassa,

minä käänsin kasvoni sinusta pois,

mutta minä armahdan sinua,

minun uskollisuuteni on ikuinen,

sanoo Herra, sinun lunastajasi.

- Minä vannon niin kuin Nooan päivinä.

Silloin minä vannoin,

etteivät Nooan ajan vedet enää koskaan tulvisi maan yli,

ja nyt minä vannon,

etten enää sinuun vihastu enkä sinua soimaa.

Vaikka vuoret järkkyisivät

ja kukkulat horjuisivat,

minun rakkauteni sinuun ei järky

eikä minun rauhanliittoni horju,

sanoo Herra, sinun armahtajasi.

Vanhassa Testamentissa usein on ilmaistu Jumalan vaatimusta. Jumalan

Lain lisäksi Vanha Testamentti sisältää muita raskaita teemoja, kuten Jumalan

pelkoa tai Jumalan vihaa.

Itse koen, että nämä ovat niin raskaita aiheita, että on vaikeaa ajatella

niitä.

Emme kuitenkaan voi poistaa asioita Raamatusta. Maailma, jossa

elämämme, on myös kova. Ehkä siksi Vanha Testamentti puhuu joskus kovilla

sanoilla, koska maailma on ankara. On muistettava, että Uuden Testamentin

puolella Kristus puhuu kadotuksesta. Voi sanoa, että myös Uusi Testamentti on

osittain raskasta sisältöä.

Mutta asia ei ole yksioikoinen. Missä armo ja rakkaus ovat tulleet todeksi,

siellä ei ole pelkoa. Raamattu väittää, että Jumalan viha on sovitettu Jumalan

rakkaudessa. Jumalan rakkaus on suurempi, kuin Jumalan pelko tai Jumalan viha.

Tämän varaan voi jäädä, vaikeankin maailman keskellä. Jumalan laupeus ja

huolenpito kohdistuvat jokaiseen ihmiseen.

Päivän Jesajan tekstissä kirjoittaja uskoo, että Jumalan viha kestää vain

hetken. Jumalan armo on ikuinen. Jesaja kirjoittaa Jumalan Sanoiksi:

”Hetkeksi minä sinut jätin,

mutta suuressa rakkaudessani minä nyt haen sinut takaisin.

Vain tuokioksi, vihani vimmassa,

minä käänsin kasvoni sinusta pois,

mutta minä armahdan sinua,

minun uskollisuuteni on ikuinen,

sanoo Herra, sinun lunastajasi.”

Jumalan armo on suurempi, kuin Jumalan tuomio.

Näin voidaan ymmärtää, että Vanhassa Testamentissa on myös Jumalan

armo. Vanhan Testamentin Jumala ei ole pelkästään Lain Jumala. Vanhan

Testamentin Jumala on sama Jumala, jonka näemme Uudessa Testamentissa.

Kaikkivaltias Herra on laupeuden Jumala. Hän sanoo langenneelle ihmiselle:

”[…] minä armahdan sinua […].”

Jumala vannoo armon koskevan ihmistä. Jumala vannoo totuutensa kautta,

että ihminen on armahdettu. Jesaja kirjoittaa Herran sanovan:

”[…] minä vannon,

etten enää sinuun vihastu enkä sinua soimaa.”

Jumalan huolenpito ihmistä kohtaan on taivaallisen vanhemman huolenpito

omaa lastansa kohtaan. Kuten äiti tai isä kääntyy lapsensa puoleen, näin Jumala

kääntyy ihmisen puoleen. Nainen ja mies ovat luotuja Jumalan kuvaksi. Isän tai

äidin rakkaus lastansa kohtaan on kuva siitä, mikä on Jumalan rakkaus ihmistä

kohtaan. Kristus sanoo, että mikäli pahat ihmiset voivat rakastaa omia lapsiaan, voi

Jumala rakastaa paljon paremmin eksynyttä ihmistä. Jumalan armo riittää.

Jesaja kirjoittaa edelleen:

”Vaikka vuoret järkkyisivät

ja kukkulat horjuisivat,

minun rakkauteni sinuun ei järky

eikä minun rauhanliittoni horju,

sanoo Herra, sinun armahtajasi.”

Jumala sanoo, että vaikka koko maailma järkkyisi, Hänen rakkautensa ihmistä

kohtaan ei järky. Psalmissa 63 Daavid kirjoittaa Jumalasta:

”Suurempi kuin elämä on Sinun armosi.”

Daavidin ja Jesajan kokemus Jumalasta on tämä. Vaikka maailma lopulta menee,

vaikka elämä lopulta lähtee, Jumalan armo on suurempi.

Jesaja puhuu Herrasta armahtajana. Raamattu väittää, että armon näemme

Kristuksen kuolemassa puolestamme. On mahdollista piirtää mieleen kuva

Kristuksesta ristiinnaulittuna. Jumalan Pojan kohtalo on raskas. Armo on Jumalan

kuolemassa. Tämä hinta, joka maksetaan, on niin suuri, että se riittää.

Jesajan kirjan kirjoittaja kirjoittaa:

”[…] eikä minun rauhanliittoni horju […].”

Jumalan rauha kuuluu ihmiselle. Kristus sanoo, että Hän jättää oman rauhansa.

Kristuksen rauha ei ole tämän maailman rauha. Tässä maailmassa tavoitellaan

rahaa, kunniaa, valtaa, mainetta. Tässä maailmassa etsitään rauhaa nautinnoista,

tunteista, järjestä. Mutta Kristuksen rauha on toisenlainen. On Jumalan rauha.

Tämä rauha on armo. Luottamus siihen, että on armahdettu. Kaikki on hyvin,

vaikka elämä voi olla vaikeaa. On parempi kotimaa, kuin mitä tämä hyvä kotimaa

on, jossa saa nyt asua. On perillepääsy, on taivas. Perillä asiat ovat toisin, hyvin.

Johannes kirjoittaa Ilmestyskirjassa:

”Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra

Jumala on heidän valonsa.”

Perillä on rauha, joka ei lopu.

Näin Jesajan kirjoitus täyttyy:

”Vaikka vuoret järkkyisivät

ja kukkulat horjuisivat,

minun rakkauteni sinuun ei järky

eikä minun rauhanliittoni horju,

sanoo Herra, sinun armahtajasi.”

Tähän rauhaan saa uskoa.

Kuitenkin Jumalan rauha on pohjimmiltaan persoona, ystävyys. Herran

siunaus loppuu seuraaviin sanoihin:

”Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan.”

Jumalan rauha on siinä, että Herra kääntää kasvonsa meidän puoleemme. Tämä

ilmaus tarkoittaa mahdollisesti myös hebrean kielessä, että

”Jumalan läsnäolo on

kanssamme.”

Missä Jumala on läsnä, siellä Jumalan Viisaus on läsnä. Jumalan Viisaus on

Kristus.

Johannes kirjoittaa Kristuksesta:

”Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”

Hänestä löydämme anteeksiannon, Jumalan kunnioituksen. Hän on Ystävämme.

Hänestä nousee Jumalan rauha. Kristuksen risti on armon merkki.

Anteeksiannon merkki. Kristus on Itse anteeksianto.

Kaikki on siis hyvin, koska Kristus on kanssamme. Tässä on Jumalan rauha.

Tähän Jumalan armoon saa luottaa myös nyt olevan pandemian aikana.

Kristus ei unohda meitä. Hän on luvannut olla Ystävämme.

On mahdollista kohdata vaikeat asiat rauhallisesti. Voimme rukoilla esivallan

puolesta, lääkärien ja hoitajien puolesta sekä tieteen ja tutkimuksen puolesta. Jos

Kaikkivaltias tahtoo, pääsemme vähäisin uhrein tästä pandemiasta.

Ja tapahtui mitä tahansa, Kristus on luvannut olla kanssamme

”[…] kaikki päivät, maailman loppuun asti.”

Tämä tarkoittaa, että Kristus on kanssamme myös näinä päivinä, tänään.

Siihen on saa luottaa.

Kommentoi kirjoitusta.

Saarna-ajatuksia 2. sunnuntai pääsiäisestä

Sunnuntai 26.4.2020 - Riitta Valtokari

Saarna-ajatuksia 2.sunnuntai pääsiäisestä

 

Joh. 21: 15-17

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun karitsoitani.” Sitten hän kysyi toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Kaitse minun lampaitani.” Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”, ja hän vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun lampaitani.

 

Pietari sai osakseen kolmen kysymyksen ja tehtävän sarjan. Jeesus tivaa Pietarilta tämän rakkautta Jeesukseen. Voiko rakkautta Jeesuksen mitata? Voiko rakkautta ylipäätään mitata? Sitä, että joku rakastaa enemmän kuin toinen.

Vain Pietarin kerrotaan toimineen kieltäjänä. Hänellä oli erilainen taakka kannettavanaan.  Kykenikö hän rakastamaan enemmän, koska oli paljon saanut anteeksi. Joka paljon saa anteeksi, se rakastaa paljon -  sanoi Jeesus.

Pietari oli itse sanonut Herralle olevansa valmis antamaan henkensä Jeesuksen puolesta. Pietari oli luvannut paljon. Se osoittautui tyhjäksi. Jeesus itse antoi henkensä Pietarin edestä.  Kieltämisestä huolimatta Jeesus luottaa Pietariin. Hän uskoo Pietariin, vaikka tietää, että itsessään tämä mies ei ole kykenevä täyttämään suuria tehtäviä.

Kolmanteen Jeesuksen kysymykseen hänen vastauksensa kuului: ”Herra, sinä tiedät kaiken”. Jumalan koulussa ihminen tulee itsessään heikommaksi ja heikommaksi. Koko ajan enemmän ja enemmän Jumalaa tarvitsevaksi.

”Herra, sinä teidät kaiken”. Enempää ei tarvittu, enempää ei tarvita ihmisen suusta Jumalan edessä. Sillä Herra tietää kaiken. Senkin miten me rakastamme. Senkin miten me voimme kulkea monenlaisia omia teitämme, jotka eivät ole Jumalan mielen mukaisia. Eivät Jumalan rakkauden mukaisia.  Herran edessä emme voi itseämme peitellä. Meillä ei ole mitään seliteltävää.

Kolminkertainen puhuttelu ja tehtävän anto olivat kuin, juhlallinen, lopullinen kutsu Pietarin kohdalla paimentehtävään. Jeesuksen seuraamiseen. ”Ruoki-kaitse-ruoki” – oli tehtävän anto ja kutsu. Herra itse kertoi hänelle tien, sitä kulkiessa Pietari kykenisi toimimaan niissä tehtävissä, jota Jeesus hänelle uskoi. Kysymysten jälkeen, Jeesus antoi yksiselitteisen ja selvän käskyn. ”Seuraa minua”.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Saarna-ajatuksia 1. sunnuntai pääsiäisestä

Sunnuntai 19.4.2020 - Riitta Valtokari

Saarna-ajatuksia 1. sunnuntai pääsiäisestä

Joh. 21: 3-8.

 Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.
    Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää.

                       

Oli tartuttava entiseen. Kalastaminen oli sitä, mitä osattiin. Siitä oli tullut elanto aiemmin. Ehkä kaikki jatkuisi siitä, mihin se jäi. Tavalliseen jokapäiväiseen elämään. Takana olivat ajat Jeesuksen seurassa. Muutkin totesivat, että tulevat mukaan. Silloin kun mieli myllertää. Kun kysymyksiä on liikaa ja vastauksia liian vähän, tukeutuminen tuttuun rutiiniin tuo turvallisuutta. On jotakin.  On entinen.  Jeesuksen kanssa vietetyt vuodet olivat loppuneet valtavaan pettymykseen. Miten pettymyksestä voi selvitä? Toive Messiaasta oli täyttynyt. Pietari oli antanut Jeesukselle tunnustuksen: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika. ”Ja sitten. Kärsimys. Häpeällinen kuolema. Valtava pettymys ja suru. Hämmentävä tyhjä hauta. Epätietoisuus siitä mitä oli tapahtunut. Missä Jeesuksen ruumis oli?

Turhan kalareissun jälkeen koitti uusi aamu. Ei saalista. Ei syötävää. Epäonnistumisia oli paljon. Nyt vielä tämänkin. Eikö heiltä onnistu enää mikään? He olivat lähteneet Jeesuksen seuraan suurin toivein. Muuttuisiko kaikki? Mutta edessä oli pettymys. Kaikki romahti.  He olivat lähteneet kalaan myös toivein saaliista. Sitä ei tullut.

”Kuulkaa; miehet!” Huuto rannalta pysäytti heidät. Sitä seurasi uudet ohjeet verkon heittämisestä. Ne heitettiin. Kalaa tuli. Paljon. Suuresta saalista seurasi suuria ajatuksia. Se on Herra! Tyhjä hauta myllersi mielessä. Oliko sittenkin niin, että Herra voisi olla kanssamme!

Kohta oltiin yhteisellä aterialla hiilloksen ääressä. Kalaa ja leipää. Ylösnousseen seurassa.
   

 

Kommentoi kirjoitusta.

Saarna-ajatuksia pääsiäiseen

Sunnuntai 12.4.2020 - Riitta Valtokari

Saarna-ajatuksia pääsiäiseen

Joh. 20: 1-6

                        Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
    Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja.

Juoksijoita tuona aamuna riitti. Jo aamuhämärissä tuli Magdalan Maria. Hän näki. Kivi oli poissa. Miten se on mahdollista ja miksi?   Sitten Maria pisti juoksuksi. Jo pelkästään se, että kivi oli siirretty, pani hänet liikkeelle. Tästä on kerrottava muille. Ehkä Maria oli ollut läsnä, kun kivi oli laitettu paikalleen. Hän oli ollut ristin juurella. Hän tiesi, ettei kivi niin vain liikahda mihinkään. Maria ei katso hautaan. Oliko hän niin järkyttynyt? Kauhuissaan. Ihmeissään. Peloissaan.

Ja sitten taas juostiin. Takaisin haudalle. Maria, Pietari ja toinen opetuslapsi lähtivät juoksuun kohti hautaa. Kun on kysymyksessä suuri asia, sitä ei voi toimittaa rauhaisasti. Se vaatii kiiruhtamista. Sydän hakkaa, kädet hikoilevat, hengästyttää ja mielessä sinkoilee tuhat ja sata ajatusta.

Saapuessaan haudalle Pietari menee sisään hautaan.  Painoiko Jeesuksen kieltäminen hänen mieltään? Ruumista he eivät löytäneet. Haudassa oli vain jäljet ruumiista. Käärinliinat.  Jeesus oli poissa. Mutta hänen hautavaatteensa olivat niillä sijoillaan, johon Herra oli laskettu. Ne makasivat paikallaan. Jeesus ei. Ylösnousemusihme oli juossut ennen heitä.

Juoksijoita tuona aamuna riitti. Aivan ensimmäinen juoksuvuoro. Kenen se oli?  Jumalan. Mitään ei voi tapahtua, ellei Jumala itse tee ensimmäistä siirtoa. Ensimmäistä juoksua.  Ensimmäistä toimintaa. Se on aina Jumalan. Me emme voi synnyttää mitään hengellistä itsessämme.  Minkäänlaista uskoa meissä ei synny ja elä, ellei Jumala ole ensin saapunut paikalle. Hän käy edellä. 

Meidän sydämeemme, jotta siellä syntyisi ylösnousemususko. Herra elää!

 

Kommentoi kirjoitusta.

Saarna-ajatuksia 10.4 Pitkäperjantai

Perjantai 10.4.2020 - Riitta Valtokari

Saarna-ajatuksia 10.4 Pitkäperjantai

 

”Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: ”Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.” Joh. 19: 23-24.

                       

Jeesus oli paljaan ristillä. Nähtävänä. Pilkattavana.  Vaatteet vaihtoivat omistajaansa. Joku voitti arpajaiset. Kun se oli tehty, oli sotilaiden vain vartioitava. Odotettava. Ristiinnaulittujen kuolemaa tai oman vartiovuoron päättymistä.

Jeesuksen paita. Minkälaista oli saada Jeesuksen vaate itselleen? Saada käsiinsä sellaista, mikä oli ollut Jeesuksen yllä. Jäljet väkivallasta ja kärsimyksestä näkyvissä.  Veri juuri ja juuri kuivunut. Paita oli mahdollisesti suurella rakkaudella Jeesukselle valmistettu. Kuoleman, maan järistyksen ja pimeyden jälkeen tai viimeistään ylösnousemusuutisen levittyä, vaatteet eivät olleet enää tavalliset kuolemaan tuomitulta jääneet vaatteet. Niissä vaatteissa, paidassa, poltteli ihme. Ne saattoivat jopa tehdä sotilaasta rikkaan.  Tai kuuluisan. Tai pelokkaan. Hän saattoi myös nopeasti hankkiutua eroon tuosta merkillisestä paidasta.

Ristin juurella arpa paidasta lankesi vain yhdelle. Ristiltä lähti liikkeelle vaatteiden lisäksi rakkaus ja anteeksiantamus. Arpa niistä lankesi kaikille. Mekin saamme yllemme Herran armopaidan. Muuta pakopaikkaa ei ihmisellä ole, kuin Jumalan suunnaton laupeus. Se loistaa Kristuksen rististä.

 Kärsimystä, itkua ja surua maailmassa riittää. On aina ollut. Jeesuksen karmeassa ja tuskaisessa kuolemanpuussa oli läsnä Jumalan täydellinen hylkääminen.  Kristukselta oli ristin hetkellä taivas suljettuna. Synnin musta pilvi, kuin musta aukko, oli vetänyt hänet sisäänsä. Ristin hetki oli kuitenkin täynnä Jumalan voimaa ja hänen rakkauttaan. Ne kätkeytyivät kärsimyksen pimeyteen. Pimeyden ja varjon hetkiä sisältyy elämäämme. Tuntuu, että voisimme kysyä: ”Jumala, missä on voimasi ja kasvosi juuri nyt?” Jumalan vastaus voi olla täydellinen hiljaisuus.

Tarvitsemme Kristuksen armopaidan yllemme. Täydellinen armo peittää syntien paljouden. Hänen ansiostaan saamme anteeksi. Saamme yllemme armahdetun paidan. Emme voi olla hyljättyjä Kristus-paita yllämme.   Häpeällisestä kuolemanpuusta tuli voiton ja rakkauden merkki.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Saarna-ajatuksia 9.4 Kiirastorstaihin

Keskiviikko 8.4.2020 - Riitta Valtokari

Saarna-ajatuksia Kiirastorstai 9.4

Joh. 13: 5-9.

”Sitten hän (Jeesus) kaatoi vettä pesuastian, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla. Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: ”Herra, sinäkö peset minun jalkani?” Jeesus vastasi: ”Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät.” Pietari sanoi hänelle: ”Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!” Jeesus vastasi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Silloin Simon Pietari sanoi: ”Herra, älä pese vain jalkoja pese myös kädet ja pää.”

 

                       

 

Jeesuksen seurassa on antauduttava. Nöyrryttävä. Hänen seurassaan on antauduttava uskoon. Luottamukseen. On riisuttava päällimmäinen kerros pois. Muutoin ei voi puhdistua. On kumarruttava pestäväksi. Jeesuksen seurassa olemme kaikki pesun tarpeessa. Palvelijoita. Ystäviä. Vertaisia, joita Mestari itse palvelee, pesee ja rakastaa.

Jalkojen pesu sinänsä ei ollut mikään erikoinen toimitus. Noissa oloissa ulkoa saavuttaessa oli tarpeen pestä jaloista pois maan pöly. Mutta se, että Herra ja Mestari, Jumala itse, alkaa pestä oppilaidensa jalkoja oli täysin uutta. Jalkojen pesu, toisten palvelu tällä tavoin, kumartuminen toisen eteen, oli halpa-arvoinen tehtävä. Sen tekivät yleensä orjat tai perheiden nuoret jäsenet.  

”Herra, sinäkö peset?” He olivat ymmällään siitä, mitä Herra teki. Olemmeko me ymmällämme siitä, mitä Jumala meille tekee? Hänen toimintansa meidän elämässämme voi vetää meidät hiljaiseksi. Voimme joutua ihmettelemään: ”Herra, sinäkö sen olet?”

Jeesus jätti esimerkin. Hän halajamalla haluaa itse palvella meitä, armahtaa ja antaa rakkauttaan. Kukaan ei ole herraansa suurempi. Hän oli palvelija ja pesijä. Vain sitä olemme mekin. Siksi meidän on nöyrryttävä myös pesemään väleistämme hiertävä pöly pois. Jumalan järjestyksessä muiden palvelija kuuluu suurimpien joukkoon.

Rukoukseni on:

”Herra pese jalkani, pääni ja käteni, niin että voin palvella sinua ja lähimmäistäni.”

Kommentoi kirjoitusta.

Saarna-ajatuksia 5.3 Palmusunnuntaihin

Lauantai 4.4.2020 - Riitta Valtokari

Saarna-ajatuksia 5.3.Palmusunnuntaihin

Joh. 12: 1-8

Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.
    Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
    Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”

                       

 

Tämä on kertomus kodista. Yhteisestä ateriasta. Rakkaudesta ystävään. Tämä on kertomus Jeesuksesta, joka salli seuraansa yhtä aikaa suuren rakkauden ja suuren petoksen.

Sisarusten koti oli Jeesukselle tuttu; Martta, Maria ja Lasarus.  Martta oli emäntäihmisiä. Palveli. Huolehti ruuasta. Maria oli kuuntelijan paikalla. Jeesuksen jalkojen juuressa. Tuossa paikassa hän palvoi ja palveli. Sisarukset osoittivat rakkauttaan Herraansa kohtaan. Kodissa oli Lasarus. Hän oli kuollut ja Jeesus oli hänet herättänyt takaisin elämään.  Aterialla oli myös opetuslapsi Juudas. Kiintymys rahaan näyttää olleen hänen matkakumppani. Hän on ehkä historian tunnetuin petturi.

Oli vieraanvaraisuuden ja rakkauden hetki, yhteinen ateria. Yllättäen tilanne muuttuu. Maria, Jeesuksen jalkojen juuressa, alkaa toimia. Oliko Maria suunnitellut tämän?  Se, että nainen aukaisee hiukset miesten läsnä ollessa, oli tuossa ajassa rohkea ja hämmentävä teko. Maria särki raja-aitoja.

Kodin täytti ylellinen öljyn tuoksu. Rakkauden palvelu. Palvonta Jeesusta kohtaan. Maria oli saanut Herralta paljon. Veli oli herännyt kuolemasta elämään. Maria oli tullut hyväksytyksi Jeesuksen lähellä. Hän tuhlasi kallista voidetta. Tuhlasi rakkauttaan Jeesukseen.

Meidänkin kotimme voivat täyttyä ylellisestä Kristuksen rakkauden tuoksusta. Jääköön se meihin kiinni. Rakkaus. Armo.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Saarna-ajatuksia 29.3

Lauantai 28.3.2020 - Riitta Valtokari

Saarna-ajatuksia 5. paaston ajan sunnuntai 29.3

Luuk. 13: 31–35

”Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: ”Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut.”
    Mutta hän vastasi:
    ”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani - eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.
    Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”